Palvelut

Lyhytterapia

Lyhytterapia on mielenterveyden ja hyvinvoinnin tukimuoto, jolla voidaan ennaltaehkäistä pidempiaikaista terapian tarvetta sekä tukea asiakkaan hyvinvointia ja arjessa jaksamista. Lyhytterapian avulla voit oppia jäsentämään ajatuksiasi ja näin ollen päästämään irti arkea kuormittavasta kamppailusta. Palvelun piiriin pääseminen on nopeaa etkä tarvitse pitkiä jonotusaikoja, diagnooseja tai erillistä lähetettä. Lyhytterapia on erinomainen terapiamuoto esimerkiksi elämänkriiseihin, sosiaalisiin ongelmiin, ihmissuhdesolmuihin, stressinhallintaan ja uupumusoireisiin sekä tunne-elämän vaikeuksiin. Lyhytterapiassa työskennellään asiakkaan toivoman teeman tai rajatun ongelman parissa. Lyhytterapiaan voi tulla, vaikka jonottaisit pidempiaikaiseen psykoterapiaan. Lyhytterapiassa voidaan myös arvioida pidemmän psykoterapian tarvetta. Terapeuttina kuljen rinnallasi koko matkan ajan. Lyhytterapiaopintoni sisältävät psykoterapeuttiset valmiudet ja opinnot pohjautuu kognitiivisen käyttäytymisterapian ja traumaterapian menetelmiin ratkaisukeskeisyyttä unohtamatta. Aikuisten lisäksi voin ottaa asiakkaaksi myös nuoria.

Hyvinvointivalmennus TCA

Valmennus perustuu tieteellisesti tutkittuun hyväksymis- ja omistautumisterapiaan sekä tietoisuustaitoihin eli mindfulnessiin. Sinä itse johdat omaa matkaasi omista tarpeistasi käsin ja minun tehtäväni valmentajana on kulkea rinnallasi ja auttaa sinua itseäsi oivaltamaan mitä tarvitset voidaksesi hyvin. Valmennuksessa huomioimme hyvinvoinnin eri osa-alueet, joita ovat psyykkinen, fyysinen, emotionaalinen, sosiaalinen/kulttuurinen, henkinen/hengellinen ja työ/elämäntehtävä. Valmennusta voidaan toteuttaa eri ympäristöissä asiakkaan toiveen mukaan, myös etäyhteys onnistuu. Valmennus sopii aikuisten lisäksi myös nuorille.

Seksuaalineuvonta

Seksuaalisuuteen liittyvää neuvontaa, ohjausta ja tiedon jakamista. Tarkoituksena on tarjota tukea ja mahdollisuus keskustella joko ajankohtaisista tai aiemmin koetuista asioista.

Luennot

Tarjoan luentoja työyhteisöille sekä yksityisille toimijoille. Luentojen teemat voivat liittyä työhyvinvointiin, työssä jaksamiseen sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Voimme rakentaa yhdessä sopivan paketin joko kertaluontoisesti tai usean aihealueen ympärille.

Työhyvinvointi

Miltä kuulostaisi hyvinvointi-ja terapiapalvelu räätälöitynä vain sinun työpaikkasi tarpeista käsin? Voimme yhdessä miettiä miten voisin tukea työssäjaksamista sekä näin ollen ennaltaehkäistä työssä uupumista. Voisin opettaa stressinhallintataitoja sekä itsensäjohtamista. Kuinka arvokas hyvinvoiva työntekijä sekä johtaja on työpaikallesi?